Valmistajan omassa idätyspakkauksessa on kuusi ruukkua ja kasvatusalustaa sekä purkki lannoitusainetta. Ruukut ovat samantyyppisiä kuin kauppojen yrteissä, tosin pientä mallia, joka istuu hyvin vesipuutarhaan. Kasvualusta on teollista, veikkaisin polyuretaania. Hyvä puolihan näissä on se, ettei tule ötököitä mullan mukana.
Istutin valmistajan ohjeen mukaan muutaman siemenen tuohon yhteen reikään ja laitoin kasteluun. Jostakin syystä toista ruukuista oli vähän vaikea saada kasteluta. Lienekkö pumppu mennyt pesussa pienemmälle teholle, vai johtuiko vain tuosta kasvualustan neliömuodosta, ettei vesi aluksi osunut siihen.
Istutin toiseen alustaan keltaista paprikaa ja toiseen lyhytkasvuista tomaattia. Unohdin jo kumpi on kumpaa. Muun idätyksen perusteella tuntuu, että tuo paprika itää sen verran hitaammin, että se pilkistelevä taimi on tomaatti. Ja uskoisin näin olevan.
Istutus on tässä helppoa. Siemen alustalle, alusta laitteeseen. Kastellaan alusta ja kytketään virta päälle. Mutta niin on helppoa kasvatus minikasvihuoneessakin. Makuasia sitten, millä tavalla haluaa taimensa kasvattaa. Olen vetänyt yöksi johdon pois laitteesta, joten se on ollut vähän pidempiä aikoja pois päältä, kuin valmistaja suosittelee. Taimet näyttivät silti kasvavan, joten ainakin 9 tuntia oman kokemuksen mukaan tuo alusta kestää olla kuivana. Ajastimessa pidän laitteen kuitenkin, että jos olemme pois, niin ei turhaan pumppu hurise pitkin yötä.
Jos ja kun kasvit kasvavat, niin joudun väistämättä siirtämään laitteen tilavampaan paikkaan. Mutta saattaa siinä käydä niinkin, että siirrän mahdolliset taimet ruukkukasteluun ja kokeilen esimerkiksi mansikan kasvatusta. En vain ole löytänyt mansikansiemeniä, taitavat olla suosittuja tähän aikaan vuodesta. Kuten kyllä monet muutkin siemenet ja puutarhavälineet. Uskomatonta, että puutarhavälineet täytyisi ostaa jo ennenkuin lumet sulavat! Tai uskomatonta tällaiselle aloittelevalle harrastelijalle :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti