Kuten otsikko antaa ymmärtää, ei taimikasvatus tänävuonna onnistunut kovinkaan hyvin. Keittiön ikkuna on meillä länteen, mutta siinä ilmeisesti oli liian kylmää. Yrttiruukussa ruohosipuli elää vielä. Basilikat ja rucolat itivät, mutta eivät kasvaneet niin suuriksi kuin edellisessä asunnossa.
Lisäksi käyttämääni idätyshärpäkkeeseen ei saanut enää turvebrikettejä. Joten laitoin laiskana vain mullat ilman salaojitusta sinne ja siemenet päälle. Tulos: yksi chili iti, muut nousivat ja kuolivat ja lopulta siellä kasvoi jokin sieni. Liian kosteaa siis.
En lannistunut vielä, vaan viritin perinteisen idättämön, kuten meillä kotona oli tapana. Tästä en hoksannut ottaa kuvaa. Muoviseen laatikkoon laioin ruukkusoran, kylvömullan, siemenet ja lopulta elmukelmun päälle. Aloitin idätyksen keittiössä, mutta hoksasin siirtää sen kellariin, missä ikkunat antavat kyllä länteen, mutta matalammalta. Mutta siellä on lämpöismpää. Johan itivät siemenet. Siellä ei vain tule käytyä tarpeeksi usein, joten osa itäneistä ehti kuolla ja toiset kuolivat maitopurkkiin siirrettäessä.
Istuttin taimet ulos vanhoihin kukkalaatikkoihin, jätesäkkeihin jossa on kasvualustana vanhaa multaa, vanhaa kompostia ja edellisen vuoden kasvatussäkin jäänteet. Chileille ilmeisesti liian ravinteikasta. Taimet ovat hengissä, mutta kesä on muuten ollut niin viileä, ettei ole ollut otollista laatikkokokeilulleni. Yöt ovat heinäkuussakin laskeneet kymmenen asteen tietämille, joten liian viileää on.
No kävi miten kävi. Taimet selvivät ainakin hengissä näissä laatikoissa. Samettiruusuja istuttelin taimien sekaan, josko pitäisi vähän tuholaisia pois. Ja nättejähän nuo ovat. Ovat kukkikeet pitkään, kun ole nyppinyt kuivahtaneet kukat pois.