torstai 16. toukokuuta 2013

Tukikeppi tomaatille

Bambuinen grillitikku ei osoittautunut kovin toimivaksi tukikeinoksi vesiviljelyssä. Toki olin alusta asti ajatellutkin ne väliaikaiseksi ratkaisuksi, mutta ne homehtuivat melko nopeasti kosteina.

Ajattelin ensin hankkia perinteisemmän tukikepin tai lankaa puutarhamyymälästä, mutta törmäsin Scheurich-nimisen valmistajan muovisiin tukitikkuihin ja olin myyty. Tämä on orkidean tukemiseen tarkoitettu 60 cm tikku ja väriltään läpikuultava vaalean vihreä. Hintaa oli alle kolme euroa. Valikoimissa olisi ollut ainakin kirkkaita, 40 cm pitkiä sekä sellaisia, joissa oli kukkia koristeena. Eivät olleet hassumpia nekään. Varmasti näyttävät kivalta erityisesti kukattoman orkidean tukena!

Päädyin tähän tikkuun myös siksi, että jos se ei jostakin syystä toimi tomaatin aputikkuna sisällä tai ulkona (myöskään lankoje kera), niin voin siirtää sen orkidearuukkuuni.

Ainakin vielä kaikki on mennyt hyvin. Vesiviljelmän tomaatti kun ei pysy enää lainkaan pystyssä ilman tukea. Muissa taimissa minulla ei vielä tukea olekkaan. Ja hyvin todennäköisesti ostan niihin ekologisempia, neutraalimpia ja edullisempia tukitikkuja. Sekä luonnollisesti lahjoitan suuren osan taimista ystäville!

maanantai 13. toukokuuta 2013

Taimien siirtelyä


Taimet kasvavat ihan silmissä! Tarkoitus oli mittailla jo hieman taimien kokoa, mutta se unohtui. Tyydyn siis toteamaan, että taimet ovat kasvaneet! Tarkistin tuon kääpiötomaatin odotetun koon, ja se olikin 50-80 cm, joten se ei suurella todennäköisyydellä mahdu kasvamaan Zen Growssani. Pitää tutkiskella hieman, voisiko sen katkaista eli latvoa, taittaa tai valaista vain sivusuunnasta. Tai virittelisinkö vain lampun jonkin hyllyn päälle.

Tomaattiin on ilmestynyt ruskeita laikkuja lehtiin ja lehtien reunoihin sekä päihin. Kaikissa lehdissä niitä ei ole. Multataimissa ei laisinkaan. Oletettavasti ne ovat jonkin ötökän tekemiä, mutta en ole havainnut punkkeja taikka kirvoja niissä. Muutaman otökän olen havainnut ja liiskannut, mutta pääasiassa ne ovat vaikuttaneet pieniltä kärpäsiltä. Lehtien alareunoissa ei myöskään vaikuta olevan munia tai verkkoja tms.

Multataimet olen saanut jo lähes siirreltyä suurempiin astioihin. Siirsin taimia pestyihin tyhjiin maito-, jogurtti- ja mehupurkkeihin sekä muutamaan ruukkuun. Purkeista leikkasin noin 1/3 pois ja yhdestä alanurkasta palasen, jotta ylimääräinen vesi pääsee pois. Lisäksi salaojitin purkit ruukkusoralla. Mullaksi hankin vielä taimimultaa, koska nämä purkit lienevät liian pieniä jatkokasvatteluun. Mutta ovatpahan kuitenkin tilavampia ja syvempiä! Joitakin chilejä ja paprikoita on vielä siirtämättä. Ötökäntorjuntaa en ole aloittanut, mutta täytynee sekin alkaa pikkuhiljaa tekemään.

maanantai 6. toukokuuta 2013

Ongelmia ja edistymistä taimitarhassa


Terveisiä kaupunkiviljelmiltäni. Hetken tauko tuli tahtomattani, kun nettiyhteyden kanssa oli ongelmia. Mutta onhan noita ongelmia kasvatuksessakin. Ruukut olivat liian lähekkäin, jolloin ne eivät kastelun jälkeen päässeet kuivumaan kunnolla.

Ja niinhän siinä sitten pääsi käymään, että osa ruukuista homehtui. Minulla ei ollut aavistustakaan, että onko home haitallista, mutta maalaisjärjellä ajateltuna on.

Onneksi minulla oli jonkin verran taimimultaa ja ruukkuja jäljellä, niin siirsin pahimmin homehtuneet uusiin ruukkuihin. Sekä istuttelin salaatteja muoviruukkuun ja korvasin niiden paikkoja homehtuneiden ruukkujen kasveilla. Tästä on nyt aikaa parisen viikkoa ja ne ruukut, joissa oli vain vähän hometta ovat osittain kasvattaneet sitä lisää. Joudun siis vaihtamaan niillekkin ruukut. Mietinnässä on, askartelenko ne sanomalehdestä, tyhjistä purkeista tai muovipusseista. Ja ostanko lisää taimimultaa, puutarhamultaa vai jotain muuta.
Vesiviljelmänkin kanssa tuli hieman ongelmia. Vaihdoin vedet viikko sitten ja lisäsin samalla lannoitteen määrää. Yllätyin, kun idätyspakkauksessa ollut lannoite olikin jauheena. Laitteen mukana tulleet lannoitteet olivat nimittäin tablettimuodossa. Eipä se oikeastaan haittaa, mutta vähän joutuu näkemään vaivaa enemmän annostelun kanssa.

Laite oli odotetusti melko puhdas. Virautin sen vain vedellä ja pyyhkäisin talouspaperilla muodostuneet liejut. Tomaatti kuitenkin kärsi vaihdosta sen verran, ettei se pysynyt enää pystyssä. Ratkaisin ongelman työntämällä kaksi bambuista grillitikkua kasvatusalustaan ja tukemalla tomaatin niihin. Näyttää toimivan ainakin toistaiseksi. Paprika puolestaan nuupahti melkoisesti siirron jälkeen, pelkäsin että se oli siinä se paprikan kasvattelu. Luulen, että kasvi järkyttyi liian kylmästä vaihtovedestä. Onneksi se kuitenkin piristyi ja oli seuraavana päivänä jo entisensä. Tosin yksi lehti tippui siirtelyn seurauksena. Lisäksi vanha paikka kaapistojen alla kävi liian pieneksi, joten jouduin siirtämään viljelmän eri paikkaan. Tämä on hieman haasteellinen, mikron edessä oleva seinä. Joten suunnitelmissa on hankkia sille vanha jakkara tms.

Kasveille on tuttavapiirissä annettu nimet, mikä ei ollut käynyt mielessänikään. Nimesin siis tomaatin Maijaksi, kun se on lajikkeeltaan Maja. Paprika saa kulkea nimellä Inkkari, kun on lajikkeeltaan Mohawk. Eipä noita kauheasti ole tullut käytettyä, mutta kyllähän noista "läheisiä" tulee, kun ne näkee aina keittiössä ollessaan. Näiden kahden Zen-kuvan välillä on muuten vain neljä päivää väliä! Kasvit kasvavat ihan silmissä.

Luin tässä Kaupunkiviljelijän opas - löydä syötävä kaupunki (Kuuluvainen, Särkkä, WSOY 2013) ja suosittelen lämpimästi perusteokseksi. Osittain asiat ovat tuttuja, kun olen maalta kotoisin ja osallistunut tahtomattanikin viljelyn ihmeelliseen maailmaan. Kertaus ei kuitenkaan ole pahasta ja kirjasta sain paljon hyviä ideoita. Toivottavasti pääsen joskus tekemään raparperisimaa, nam. Ja mahdolliset muoviset kasvatuspussit tulen tekemään kirjan ohjeiden mukaan. Kirjan lopussa on myös linkkejä, joita tulen hyödyntämään. Lukiessani havahduin myös tuohon F1 merkintään siemenissä, joita aikankin Mohawk edustaa, eli se on hybridilaji, jota ei voi lisätä siemenestä. Sen jälkeläiset eivät nimittäin muistuttaisi vanhempiaan. Erittäin mielenkiintoinen huomio.

Lopuksi kuva taimista tänään. Kaikki kasvit ovat kasvaneet valtavasti. Vesiviljelmän tomaatti on noin kaksi kertaa suurempi, kuin multataimien. Paprikan kohdalla ero ei ole niin suuri, mutta multataimet ovat pienempiä.


Amppelitomaatit ovat lähes yhtä pitkiä kuin vesiviljelmän Maija. Toivottavasti en alkanut kasvattamaan taimia liian aikaisin, kuten kirjassa varoiteltiin. Mutta on näitä ollut kiva kasvatella tähän asti. Amppelitomaatit tanssivat päivällä. Kääntelen tarjottimet aamuisin, jotta taimet kasvaisivat joka suuntaan. On kuitenkin aika hämmästyttävää, että ne liikkuvat niin selkeästi auringon mukaan. Toki ne heiluvat ilmavirran mukana, jos parvekkeen ovi on auki. Mutta sama tanssi toistuu ilta-auringon mukaan!